Kiekkolegenda Arto Sirviö Porvoon Huntersin valmennustiimiin!

19.9.2019


413 SM-liigaottelua HIFK:ssa, Jokereissa, KalPassa ja Bluesissa tehoilla 150+111=261 pelannut, sekä Suomea 1983 MM-kisoissa ja 1984 Sarajevon Olympialaisissa edustanut kokenut jääkiekkokonkari Arto Sirviö astuu välittömästi mukaan Huntersin edustusjoukkueen valmennustiimiin.

Alkuperäinen suunnitelma rantautua mukaan porvoolaiseen kiekkoiluun oli vuodelle 2020-21, mutta koko uusmaalaisen kiekkoilun iloksi asiat tapahtuvat joskus nopeasti ja kivuttomasti. Niissä monissa kuuluisissa liemissä keitetty Sirviö, jonka sydän sykkii kiekolle edelleen voimakkaana, on innoissaan alkaneesta pestistään. Hän kertoo odottavansa kovasti ensimmäisiä pelejä penkin takana sekä harjoituksia joukkueen parissa, joissa pääsee kunnolla tutustumaan joukkueen toimintaan ja pelaajiin päivä päivältä paremmin.

Sirviön mukaan jääkiekko on ollut jo useamman vuoden myös Suomessa murroksessa. Hyvien valmennustiimien merkitys korostuu alati nopeutuvan pelin vaatimuksissa. Tähän haasteeseen hän lähtee vastaamaan Huntersissa luottavaisin mielin.

  • Huntersissa pelin aihiot ja rakenteet ovat kunnossa, valmennus on tehnyt hyvää työtä, Sirviö toteaa.

Sirviö on mies, joka mielellään antaa tekojen ja näyttöjen puhua puolestaan. Hän kertoo tuovansa porvoolaiseen kiekkoiluun lisänyansseja työkalupakistaan, jotka auttavat koko valmennustiimin ja joukkueen toimintaa.                           

  • Hyvä valmennustiimi sparraa ja tukee toisiaan, päävalmentajan kantaessa luonnollisesti päävastuun koko paletista.  Itse työskentelen enemmän hyökkääjien kanssa. Se on luonnollista, koska oman uranikin pelasin hyökkääjänä.  Oma peliura sekä toimiminen jääkiekon parissa useissa eri tehtävissä antaa näkökulmaa kehittää toimintaa vieläkin korkeammalle tasolle.  Tulen Huntersiin erittäin mielelläni ja olen valmis laittamaan itseni likoon porvoolaisen kiekkoilun puolesta. Uskon, että tällä joukkueella ja valmennustiimillä saamme paljon ilon hetkiä porvoolaisille/uusmaalaisille Huntersin kannattajille. 

Arto Sirviöllä on todella mittava ura takana jääkiekon parissa, muutenkin kuin pelaajana. Päätyönantajana Sirviöllä on Finlands Svenska Idrott r.f. , jossa hän toimiin monenmoisissa vastuutehtävissä sekä on jäsen johtoryhmässä. Lisäksi miehen ansioluettelosta löytyy sekä Ruotsin että Suomen huippuseuroista vastuullisia seuratehtäviä, kuten. mm urheilutoimenjohtaja, toimitusjohtaja, toiminnanjohtaja, päävalmentajana sekä Suomen jääkiekkoliitossa Mestiksen kehitysjohtajana ja huippusarjojen kehityspäällikkönä.

Joukkueen lisäksi myös Huntersin seurajohto on erittäin mielissään tuoreimmasta rekrytoinnista. Toivotamme Arto Sirviön lämpimästi tervetulleeksi Hunters-perheeseen.

https://www.eliteprospects.com/player/2806/arto-sirvio