OTTELURAPORTTI ja MAALIKOOSTE Hunters – VG-62 6-2 (2-0, 1-0, 3-2)

28.9.2017

Kuva Iida Salo
Kuva Iida Salo
Kuva Iida Salo
Kuva Iida Salo

Hunters jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä – kolmas voitto putkeen!

Keskiviikon peliin saapui vastustajaksi sarjan kahdella tappiolla avannut VG-62 Naantalista. Hunters puolestaan oli voittanut aiemmat kaksi peliään.

Ensimmäinen erä oli Huntersin näytöstä. Vieraat eivät päässeet kertaakaan maalipaikkaan ja Hunters vietti pitkiä aikoja hyökkäysalueella. Maalinteko oli vain hieman hakusessa ja avausmaalia saatiin odottaa erän puoliväliin saakka. Maalihanat avasi ajassa 10:00 Reno Goodwin tarkalla kudilla yläkulmaan ohi vastustajan maalissa hyvän pelin pelanneen Juuso Ikosen. Syötöt Ville Heikkinen ja Jesse Kankkunen. Tästä pari minuuttia, niin vuorossa oli Janne Nukarinen, joka pääsi ylivoimalla kahden maalivahdin kanssa eikä erehtynyt. Mainiot syötöt maaliin antoivat Moses Mustonen ja Nikke Kettukangas. Erässä Huntersin maalilla torjuneelle Ari Ahokkaalle kirjattiin vain 3 torjuntaa, kun taas vastustajalle 18.

Toinen erä alkoi hyvin. Vain 31 sekunnin pelaamisen jälkeen Reko Riihinen tälläsi Antti Rantsin ja Roope Sipiläisen syötöistä lujan kudin maalin takakulmaan ja peli oli jo 3-0. Erässä ei nähty enempää maaleja.

Kolmannen erän alussa Huntersin keskittyminen vähän herpaantui, merkkejä tästä oli nähtävissä jo toisessa erässä. Tämän johdosta vieraat pääsivät tekemään kaksi maalia ja tulivat jo maalin päähän. Kotijoukkue ei tästä liiemmin hätkähtänyt ja kuitti tuli nopeasti. kun Goodwin teki illan toisen maalinsa Heikkisen ja Mustosen syötöistä. Kolmisen minuuttia tästä ja asialla oli Tomi Roukala, joka pääsi maalin edestä laukomaan suoraan syötöstä kiekon maaliin. Syöttäjinä maalissa Nukarinen ja Tapani Nikkilä. Loppulukemiksi 6-2 laukoi Jere Pulkkinen Nikkilän ja Kankkusen toimiessa syöttäjinä.

Tero Määttä oli tyytyväisen oloinen pelin jälkeen: ”Tavoitteena oli lyödä vastustajalle alusta asti luu kurkkuun ja pelata siihen päälle ehjä 60 min. Ehjä 60 minuuttinen jäi vielä vähän vajaaksi, kun päästettiin vastustaja toisessa erässä mukaan vauhtiin hyvän ykköserän jälkeen. Kolmas erä oli taas hyvää pelaamista vaikka siinä pari unohdusta tapahtuikin mistä VG rokotti. Hyvä voitto mutta parannettavaakin löytyy.

Ottelun maalikooste:https://youtu.be/CFdy9onm4Dk

Hunters pahoittelee maalikoosteen kuvan laatua ensimmäisessä erässä ja 3-0 maalin puuttumista koosteesta.

Tilastot:http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamereport/report/gamereport.php?gameid=6603&season=