Huntersin taival Suomi-sarjassa jatkuu kahden paikallispelin merkeissä

30.11.2018


Haukat – Hunters 30.11. klo 18:50 ja Hunters – Kiekko-Espoo 1.12. klo 16:00

Perjantain pelissä kohdataan Järvenpään Haukat. Isännillä on alla voittopeli, kun he viime viikonvaihteessa kaatoivat Muik Hockeyn vieraissa. Hunters kohtasi Haukat aiemmin Porvoossa ja tuolloin peli päättyi selvään 10-3 kotivoittoon. Haukkojen miehistö on tuosta pelistä muuttunut jonkin verran ja mukaan ovat liittyneet Titaaneista tulleet paluumuuttajat Vikke Terho sekä Nikolas Ulessi. Porvoossakin uransa varrella kiekkoillut Harri Alakotila on niin ikään jälleen palannut kaukaloon ja hän tuo Haukkojen nuorehkoon rosteriin runsaasti kokemusta.

Lauantaina Porvooseen saapuu yksi sarjan suosikeista – Kiekko-Espoo. Hunters kärsi Espoossa sarja-avauksessa 3-1 tappion ja nyt haetaan revanssia. Espoolla on kokenut ja laadukas joukkue, joka on kauden mittaan kärsinyt loukkaantumisista. Vaikka he ovat pelanneet pelejä kolmella kentällä, niin tulosta on tullut mukavasti. Espoo majaileekin sarjataulukossa kolmantena kolme pistettä Huntersin edellä.

Hunters palasi voittokantaan viime perjantaina komealla 9-0 voitolla Hollolan HC Giantsista. Peli oli selvää pässinlihaa jo alusta alkaen, kun Hunters latoi ottelun alussa kolme maalia alla kolmeen minuuttiin ja kaiken kukkuraksi Dominik Salama pelasi maalilla nollapelin. Hunters on sarjassa tällä hetkellä kuudentena, mutta sarjan kolmannen ja seitsemännen välillä on ainoastaan neljä pinnaa, joten jokainen voitettu tai hävitty peli muuttaa asetelmia nopeasti.

Huntersin kokoonpano Haukkoja vastaan on ao. kuvan mukainen.

Tulkaahan kannustamaan Porvoo voittoon!