Pelaajauutisia

22.4.2019

Huntersin rosterin kokoaminen aloitettu päävalmentaja Juutilaisen toimesta vauhdikkaasti

Hunters julkistaa nyt kaksi ensimmäistä pelaajasopimustaan. Nyt päättyneen kauden kapteeni Miika Runsala allekirjoitti jatkosopimuksen kaudeksi 2019-20.

Miika kuvasi pelattua kautta erittäin hienoksi perusteena oikeanlainen rosteri ja joukkueena kehityttiin huimasti. Kausi oli kaikille ennen kokematonta. Tulevan kauden osalta sanoisin, että nälkä kasvaa syödessä. Tavoitteena on faneille edelleen osoittaa, että saamme pysymään porvoolaisen jääkiekkoilun tällä uudella tasolla. Ensi kaudelle tulee luonnollista vaihtuvuutta jonkin verran. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista.

Toinen sopimuksen nyt allekirjoittanut on Jevgeni Soloviev, joka kuvasi kautta erittäin positiivisena joukkueena ja myös itselleen. Vaikka joukkueessa oli paljon nuoria pelaajia, joilla ei ollut tämän tason kokemusta niin hyvällä asenteella ja harjoittelulla päästiin pitkälle. Nyt on kesätreeneihin kaikkien jotka jatkavat  panostettava paljon. Usko tulevaan kauteen on vahva eikä olisi pahitteeksi yksi "napsu" lisää kun aina voi parantaa tekemistä.